Auringon ensi säteet porautuivat pölyisen kaihtimen läpi ja heittivät terävät piikkinsä sotkuiselle sängylle. Sängyllä makasi nainen, jonka hiukset olivat sotkussa ja eilisillan juhlameikki tahriintunut silmien alle. Oikeaan poskipäähän oli takertunut tekoripsirivi. Mustat juovat valuivat alas poskilta suupieleen, jossa eilisen huulipunan jämien päällä komeili mustanpunainen, kehityskaarensa alussa oleva mustelma.
*Samalla hän muisti kuka ammeessa…
Yhtäkkiä hänestä tuntui kuin salama olisi lyönyt häntä päähän. Maija ei ollut huomannut, että sohvan takana oli jotain. Hän lähestyi sitä varoen, valmistuen henkisesti toiseen suureen järkytykseen saman aamun aikana… Tarkemmin kohdistaessaan katsettaan, hän huomasi sohvan alla olevan tumman läikän ja toivoi, ettei löytäisi toista ruumista… Päästyään sohvan nurkalle oli hänen pakko istahtaa sille, ettei hän pyörtyisi, sillä sohvan takana lojui hänen parhaan ystävänsä ja kolleegansa Petran ruumis. Samalla hän kuka ammeessa lojuva mies oli, Petran mies Antti.
Kahvin valuessa kaulaansa pitkin hän muisti. Muistikuva iski häneen äänettömästi lähestyvän kerrostalon katolta putoavan kattotiilen voimalla. Muistikuva hänestä viiltämässä miehen kaulaa ruostumattomasta teräksestä tehdyllä keittiöveitsellä. Miksi ihmeessä hän niin tekisi? Hänhän on ala-asteen luokanopettaja, hänen lempivärinsä on vaaleanpunainen ja hänen kuollut aviomiehensä kutsui häntä Maikkuliksi… Mitä ihmettä täällä oikein on tapahtunut?
(P.S. Näin tarinaan liittymättömänä, ois kiva, jos muutkin ihmiset osallistuisivat tarinan kirjoittamiseen. :))
Auringon ensi säteet porautuivat pölyisen kaihtimen läpi ja heittivät terävät piikkinsä sotkuiselle sängylle. Sängyllä makasi nainen, jonka hiukset olivat sotkussa ja eilisillan juhlameikki tahriintunut silmien alle. Oikeaan poskipäähän oli takertunut tekoripsirivi. Mustat juovat valuivat alas poskilta suupieleen, jossa eilisen huulipunan jämien päällä komeili mustanpunainen, kehityskaarensa alussa oleva mustelma.
Eilisen muistikuvat leijailivat ohikiitävinä pilvinä mielestä pois, kun hän nousi ja meni keittämään mustaa kahvia. Mitä eilen oli tapahtunut, sitä hän ei muistaisi vielä kahdeksaan minuuttiin. Ei ennen, kunnes katsahtaisi aamun sanomalehteen. Jos silloinkaan.
Ennen lehden avaamista hän päätti käydä vessassa. Avattuaan kylpyhuoneen oven, sapen katkera maku nousi kurkkuun silmien tarkentaessa kylpyammeessa makaavaan veriseen ruumiiseen, jonka kurkku oli viilletty vinosti auki. Nainen hoiperteli takaisin keittiöön, noukki matkalla lehden käteensä ja käytti sitä viuhkana viilentämään oloaan. Olohuoneen kello kalahti kahdeksannelle minuutille ja hän luki ääneen otsikon: ”Tuhopolttoja Turun keskustan yökerhoissa. Poliisin arvion mukaan satoja uhreja.”
Naisen käsi lennähti suulle. Hän älähti käden syrjän osuessa mustelmalle. Käsi tunnusteli kasvoja ja nykäisi irtoripsirivin irti poskesta. Usvainen katse nousi ja tarkentui kahvipannuun.
– Nyt on musta, vahva kahvi paikallaan, hän ajatteli ja yritti keskittää ajatuksensa kahviin.
Nainen kaatoi vapisevin käsin kahvia altaan reunalla olevaan lastenmukiin, josta oli lohjenneut pala, ja jonka pohjaa koristi useamman päivän pesemätön kahvikrantu. Silmäys keittiöön kertoi asunnon huolimattomasta taloudenpidosta: joka paikassa lojui käytettyjä astioita, tyhjiä pulloja hujan hajan, tuhkakupit ja niiden ympäristö täynnä tuhkaa ja tupakantumppeja.
Nainen katsoi uudestaan lehden otsikkoa ja yritti muistella. Hän todella yritti, mutta muisti ei suostunut tarkentamaan yhtään mitään. Hän hörppäsi kahviaan äänekkäästi ja tunsi kuuman kahvin valuvan ulos tunnottomasta suupielestään lehden sivulle.
Ennen lehden avaamista päätti hän käydä vessassa. Avattuaan kylpyhuoneen oven sapen katkera maku nousi Maijan kurkkuun silmien tarkentaessa kylpyammeessa makaavaan veriseen ruumiiseen, jonka kurkku oli viilletty vinosti auki. Maija hoiperteli keittiöön, otti lehden käteensä käyttääkseen sitä viuhkana, mutta olohuoneen kello kalahti kahdeksannelle minuutille ja hän luki ääneen otsikon: ”Tuhopolttoja Turun keskustan yökerhoissa. Poliisin arvion mukaan satoja uhreja.”
Eilisen muistikuvat leijailivat ohikiitävinä pilvinä mielestä pois, kun hän nousi ja meni keittiöön keittämään mustaa kahvia. Mitä eilen oli tapahtunut, sitä hän ei muistaisi vielä kahdeksaan minuuttiin, kunnes hän katsahtaisi aamun sanomalehteen.